Kunnallisen nuorisotyön Materiaalipankki-hankkeen kuulumiset vuoden alkajaisiksi

Materiaalipankki-hanke käynnistyi lokakuussa 2025 ja siitä lähtien on koottu ajatuksia, näkemyksiä ja odotuksia kunnallisen nuorisotyön ammattilaisilta sekä erilaisilta sidosryhmiltä materiaalipankin sisällöistä ja toteutuksesta. Marraskuussa KNY:n johtamisen verkoston seminaarissa kunnallisen nuorisotyön esihenkilöt, päälliköt ja johtajat osallistuivat työpajaan, jossa pohdittiin materiaalipankin sisältöjä, teemoja, käyttötapoja sekä toteutusta. Joulukuussa toteutettiin materiaalipankkiin liittyvä kysely. Linkki kyselyyn lähetettiin yhdistyksen jäsenkuntien lisäksi myös kaikkiin muihin manner-Suomen kuntiin, nuorisoalan osaamiskeskuksiin, nuoriso- ja yhteisöohjaajia sekä yhteisöpedagogeja kouluttaviin oppilaitoksiin.

Suomenkieliseen kyselyyn saatiin 178 vastausta ja ruotsinkieliseen kyselyyn seitsemän vastausta. Vastausten perusteella lähes kaikkien vastaajaryhmien toiveena on löytää materiaalipankista konkreettisia työkaluja ja malleja hyvistä käytänteistä sekä toimintamalleista. Suurimmat vastaajaryhmät olivat nuorisotyöntekijät ja esihenkilöt. Nuorisotyöntekijöiden vastauksissa yksittäisenä teemana korostui osallisuus ja esihenkilöiden vastauksista nousi esiin toive kunnallisen nuorisotyön työsuhdeasioihin liittyvästä materiaalista. Kyselyn avoimissa vastauksissa materiaalipankin hyödynnettävyydestä mainittiin useita kertoja: ”työn tueksi”, ”yhteinen suunta”, ”monipuolista tietoa ja materiaalia”, ”ei tarvitse keksiä pyörää uudestaan”. Ja näinhän se on! Monet toiminnot kunnallisessa nuorisotyössä ovat peruspiirteiltään samanlaisia valtakunnallisesti ja pienillä tai suuremmillakin viilauksilla monista jo valmiiksi kehitellyistä työkaluista, toimintamalleista ja menetelmistä saadaan toimivia juuri siihen tiettyyn kuntaan. Kunnissa käynnistetään uudenlaisia tai kehitetään olemassa olevia toimintoja ja silloin voi olla todellakin tarpeen saada ideoinnin tueksi valmista materiaalia tai esimerkkejä muista kunnista.

Työpajan ja kyselyn pohjalta on aloitettu materiaalipankin rakenteen ja toteutuksen yksityiskohtaisempi suunnittelu sekä tietenkin sisältöjen etsiminen ja kerääminen eri tahoilta. Edesmenneen osaamiskeskus Kanuunan materiaalipankin sisältö on yhdistyksen saatavilla ja materiaalia on poimittu talteen yli tuhannen tiedoston verran. Osa materiaaleista siirretään sellaisenaan KNY:n materiaalipankkiin, osa jätetään arkistoon historian havinaksi ja osa materiaaleista päivitetään ajankohtaiseksi sekä muokataan KNY:n visuaaliseen ilmeeseen sopivaksi.

Ennen vuoden vaihdetta käynnistimme valmiiden materiaalien keräämisen tiimoilta yhteistyön koulu- ja oppilaitosnuorisotyön osaamiskeskus Nuoskan kanssa, jonka kautta saamme koottua kattavasti mm. erilaisia julkaisuja pankkiimme. Vastaavia yhteistyökuvioita on suunnitteilla muidenkin toimijoiden kanssa, joten sähköposteja allekirjoittaneelta kilahtelee alkuvuodesta monelle taholle kunnallisen nuorisotyön kentällä. Myös yhdistyksen suuntaan saa olla yhteydessä, jos takataskussa on vinkkejä tai valmiita materiaaleja muille jaettavaksi.

Alkuvuoteen on suunnitteilla monenlaista mm. työpajoja eri kohderyhmille, joiden avulla pyritään saamaan vielä tarkemmin näkemystä toiveista ja tarpeista sekä tietenkin kuntien nuorisotyön hyvistä käytänteistä ja valmiista malleista. Tammikuulle on jo sovittu Tampereen seudun ammattiopiston nuoriso- ja yhteisöohjaajien työpaja ja lisää tapaamisia ympäri Suomen suunnitellaan ja kalenteroidaan parhaillaan.

Kaiken kaikkiaan uusi vuosi on käynnistynyt hyvällä fiiliksellä ja materiaalipankki-hanke etenee suunnitelmien mukaan hyvällä vauhdilla. Meillä on tänäkin vuonna tulevaisuus tehtävänä. Joka päivä, koko Suomessa.

Kommentit ei sallittu

Kommentit
    Tiedostohaku
    Kunnallisen nuorisotyön yhdistys ry - KNY
    Evästeasetukset

    Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.