Euroopan neuvoston nuorisosektori ja Pohjoismainen nuorisoyhteistyön komitea haluavat edistää tällä julkaisulla Elävä kirjasto -menetelmää, jota on menestyksekkäästi toteutettu ja kehitetty useissa jäsenvaltioissa vuodesta 2000 lähtien. Tähän järjestäjän käsikirjaan on koottu tiivistelmä aikaisempien Elävien kirjastojen isäntäjärjestöjen, järjestäjien, kirjastonhoitajien, kirjojen ja lukijoiden kokemuksista. Käsikirjan tarkoituksena on antaa kannustusta, tukea ja neuvoja niille, jotka haluavat järjestää Elävän kirjaston. Käsikirjan tarkoituksena ei ole toimia ”keittokirjana”, koska ”ainekset” eroavat tapahtumasta toiseen. Siksi järjestäjien on muokattava menetelmää omaan sosiaaliseen ja fyysiseen toimintaympäristöönsä sopivaksi.
Elävä kirjasto on toiminnallinen menetelmä, joka pyrkii edistämään erilaisten ihmisten välisen kohtaamisen ja vuoropuhelun kautta moninaisuuden, ihmisoikeuksien ja ihmisarvon kunnioittamista. Elävä kirjasto -menetelmään liittyvää materiaalia löytyy Nuorisoala ry:n sivuilta.
Elävä kirjasto on Nuorisoalan omistama tavaramerkki. Elävän kirjaston idea on pohjoismaisten nuorten kehittämä, ja sitä testattiin ensimmäisen kerran vuoden 2000 Roskilden festivaaleilla Tanskassa. Suomeen menetelmä tuli osana Euroopan neuvoston Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia -nuorisokampanjaa vuonna 2006.
Kommentit ei sallittu